Pohjois-Atlantin sopimusjärjestö (NATO) on yhteinen sotilasliitto, jonka Yhdysvallat, Kanada ja useat Länsi-Euroopan maat perustivat vuonna 1949 estämään Neuvostoliiton laajentumisen.
Vuonna 1955 – Natoa vastaan Neuvostoliitto muodosti Varsovan liiton, poliittisen ja sotilaallisen liiton Neuvostoliiton ja useiden Itä-Euroopan maiden välille.
Vuonna 1990 – Itä- ja Länsi-Saksan yhdistämiseen johtaneissa neuvotteluissa ulkoministeri James Baker vakuutti Neuvostoliiton johtajalle Mihail Gorbatšoville, että Nato ei laajenna “tuumaakaan itään”.
Mutta vuoteen 1991 mennessä Natossa oli 15 maata, ja Clintonin hallinnon aikana Nato jatkoi laajentumistaan itään ja nyt 30 maata.
Vuonna 1994 – Neuvostoliiton rauhanomaisen hajoamisen jälkeen Varsovan sopimus hajosi. Myös Naton olisi pitänyt hajota, mutta sen sijaan se jatkoi laajentumistaan.
Vuonna 1995 – Nato jatkoi laajentumispyrkimyksiään lähettäessään 60 000 sotilasta Jugoslaviaan tekosyynä estää väkivaltaa Balkanin alueella.
Vuonna 1999 – Naton osallistuminen Jugoslaviaan huipentui 78 päivää kestäneeseen pommikampanjaan. Pommitukset olivat perusteltuja humanitaarisena väliintulona, mutta todellisuudessa pahensivat etnisten vähemmistöjen sortotoimia Jugoslavian alueella, jota sen oli tarkoitus suojella.
Tämä sotilaallinen operaatio johti yli miljoonan ihmisen kotiseudulleen, tuhosi ympäristöä kemiallisten tehtaiden ja öljynjalostamoiden kohteena ja aiheutti yli 2 000 siviilikuolemaa.
Ihmisoikeusjärjestöt kritisoivat Natoa rypälepommien käytöstä asutuilla alueilla, riittävien varoitusten puutteesta siviileille ja ei-sotilaallisten laitosten ja infrastruktuurin epätavallisen laajasta luokittelusta hyväksyttäviksi kohteiksi.
Pommikampanja oli laiton – YK ei koskaan antanut lupaa operaatiolle ja sen todettiin rikkovan kansainvälistä oikeutta – mutta tutkintaa ei koskaan aloitettu.
Venäjän presidentti Putin on todennut toistuvasti kahden vuosikymmenen ajan, että tämä laajentuminen uhkaa Venäjän federaation kansallista turvallisuutta. Kaksi Naton jäsenmaata, Latvia ja Viro, rajaavat Venäjää, kun taas muut Naton jäsenmaat, kuten Puola, Turkki, Romania, Bulgaria, Slovakia, Unkari, Tšekki ja Liettua, ovat lähinaapureita.
Itse asiassa nykyinen CIA:n johtaja William J. Burns puhui Venäjän turvallisuushuoleista vuonna 2008.
Hän selitti, että ollessaan Yhdysvaltain Venäjän-suurlähettiläänä hän oli puhunut venäläisille eri poliittisista taustoista ja todennut, että Naton laajentuminen oli yleinen turvallisuushuoli, jota yksikään Venäjän presidentti ei voinut jättää käsittelemättä.
Vuonna 2016 NATO osallistui yhä useampaan sotilaalliseen sotapeleihin Venäjän rajalla, mukaan lukien erittäin laaja sotaoperaatio pahaenteisellä nimellä “Anaconda”, iso käärme, joka tappaa kietoutumalla tukehduttaen saaliinsa. Anaconda ei ole menetetty Venäjän hallitus.
Puolaan rakennettiin uusia Yhdysvaltain/Naton tukikohtia ja Romaniaan sijoitettiin ohjuspatterit.
Presidentti Putin varoitti edelleen Yhdysvaltoja ja Natoa, että Ukrainan liittäminen Naton piiriin uhkaisi Venäjän federaation kansallista turvallisuutta.
Vuoden 2021 lopulla Yhdysvallat ja Nato totesivat jälleen, että “ovea ei koskaan suljettu [Ukrainan] Natoon liittymiseltä”, minkä jälkeen Venäjän federaatio vastasi 125 000 sotilasjoukon keräämisellä Ukrainan ympärille.
Presidentti Putin ja Venäjän federaation pitkäaikainen ulkoministeri Lavrov kertoivat maailmalle, että kyseessä oli laajamittainen harjoitus, joka on samanlainen kuin Naton ja USA:n rajoillaan suorittamat sotaharjoitukset.
Yhdysvaltain sotilaallisen toiminnan lisäksi Yhdysvallat on kaatanut miljardeja dollareita poliittisiin hankkeisiin Ukrainassa.
Yhdysvaltain kongressi hyväksyi vuonna 2015 menolain, jolla annettiin satoja miljoonia dollareita taloudellista ja sotilaallista tukea Ukrainalle, ja muutettiin lakia erityisesti sallimaan rahoituksen virtaaminen Azovin pataljoonaan.
Vuonna 2018 kongressi rajoitti teknisesti rahan virtaamista Azovin pataljoonaan, mutta paikan päällä olevat tarkkailijat sanovat, ettei ole olemassa mekanismia, jolla varmistetaan, etteivät varat päädy sinne.
Vuodesta 2015 lähtien CIA on kouluttanut Ukrainan joukkoja toimimaan “kapinallisten johtajina”.
Yhdysvaltain apulaisulkoministeri ja Yhdysvaltain Ukrainan-suurlähettiläs jäivät kiinni valitessaan, kenen Ukrainan virkamiehen pitäisi heidän mielestään johtaa uutta hallitusta vuotaneessa puhelussa.
Kun Ukrainan parlamentti syrjäytti presidenttinsä Viktor Janukovitšin, hänen tilalleen tuli Arseni Jatsenjuk, sama poliitikko, josta Yhdysvaltain viranomaiset olivat sopineet, että sen pitäisi olla vastuussa.
Ennen vallankaappausta Janukovitš oli ryhtynyt toimiin integroidakseen Ukrainan länsimaiseen talouteen, mikä teki siitä houkuttelevamman ulkomaisille sijoittajille. Vuonna 2013 hän kuitenkin peruutti päätöksensä ja lopetti neuvottelut EU:n kanssa. Sen jälkeen Janukovitsh palasi talousneuvotteluihin Venäjän kanssa.
Vuoden 2014 Maidanin vallankaappauksen jälkeen Yatsenyukin johtama uusi hallitus käynnisti nopeasti EU-sopimuksen uudelleen ja sai suuren rahamääräisen sitoumuksen IMF:ltä.