Play
Pause
Demokratia
Demokratian harha
Demokratia perustuu enemmistöön.
Enemmistö on valtaa.
Valta ei ole sama asia kuin viisaus.
Se, että jokin mielipide on yleinen, ei tee siitä oikeaa, hyvää eikä hyödyllistä. Historia osoittaa päinvastaista: suurimmat virheet on tehty enemmistön mandaatilla. Joukossa vastuu haihtuu ja järki ohenee.
Edustuksellinen demokratia ei ole kansanvaltaa vaan vallansiirto. Vaalien jälkeen valta ei ole kansalla, vaan puolueilla. Puolueet eivät edusta yksilöitä, vaan alistavat heidät puoluekurille. Yksilön ajattelu vaiennetaan, linja puhuu.
Kansanedustuslaitosta pidetään demokratian ytimenä, mutta käytännössä se toimii hidasteena ja symbolina. Todellinen päätösvalta on virkamieskoneistolla ja taloudellisilla realiteeteilla. Poliitikko toteuttaa sen, minkä kerrotaan olevan mahdollista. Hän ei aseta päämääriä, vaan soveltaa annettuja.
Politiikka ei ole järjen käyttöä, vaan vallan käyttöä.
Filosofia taas on yritys käyttää järkeä ilman valtaa.
Demokratiassa puolueet kilpailevat enemmistöstä. Siksi ne lähestyvät toisiaan. Lopputulos on keskinkertaisuus, jossa kaikki ovat “vahvasti samaa mieltä” asioista, joita kukaan ei ole oikeasti ajatellut loppuun. Tämä ei synnytä pehmeyttä, vaan kovan enemmistövallan, joka murskaa poikkeavat.
Viisaat ovat harvoin enemmistö.
Heidät koetaan hankaliksi, hitailta kuulostaviksi tai vaarallisiksi.
Siksi tiedemiehet eivät ole poliitikkoja.
Demokratia ei tuhoa itseään pahuudella vaan banaaliudella. Kun järkeä ei vaadita vallan ehdoksi, valta päätyy mielipiteille. Kun kaikki mielipiteet julistetaan yhtä arvokkaiksi, mikään ei ole enää vastuullista.
Demokratia on ehkä välttämätön paha.
Mutta pahaa se ei lakkaa olemasta.
Yhteistä hyvää ei synny yhteisestä päätöksenteosta, vaan yksilöistä, jotka rajoittavat itseään, ajattelevat pidemmälle ja kantavat vastuun, myös silloin, kun enemmistö on eri mieltä.
Myös enemmistöpäätöksiin perustuvan demokratian idea sinänsä on kreisi. Viisaat ovat yhteiskunnassa yleensä vähemmistönä, eivätkä järkevimmät nauti suurta kansansuosiota. Heitä pidetään erikoisina tai omalaatuisina ja pahimmillaan vaarallisina yhteiskuntajärjestykselle. Juuri tämän merkiksi tiedemiehet ovat eri henkilöitä kuin poliitikot ja ihmisten välillä on eroja, niitä, jotka demokratiaan ja tasa-arvoon perustuva politikointi haluaisi poistaa. Lisää.
Lisää: Jukka Hankamäki.
Sokrates (Platonin kautta):
Sokrates suhtautui demokratiaan syvän kriittisesti. Hänen mukaansa demokratia antaa vallan ihmisille, joilla ei ole tietoa eikä kykyä hallita, mutta jotka osaavat miellyttää enemmistöä. Totuus ja viisaus eivät synny äänestämällä. Kun päätökset perustuvat mielipiteisiin eikä tietoon, valta päätyy demagogeille, ja yhteiskunta ajautuu lopulta tyranniaan. Sokrates vertasi demokratiaa laivaan, jossa miehistö äänestää, kuka ohjaa alusta, vaikka kukaan ei ymmärrä navigointia – ja ainoa osaaja vaiennetaan.
“Demokratia ei ole viisaiden valtaa, vaan mielipiteiden hallintaa.”
“Kun tietoa ei vaadita vallan ehtona, valta päätyy niille, jotka osaavat puhua, ei niille, jotka ymmärtävät.”
Demokratia ei toimi. Demokratian ytimeksi nostetut vaalit muistuttavat vallankaappausta, jossa poliitikot anastavat vallan kansalta, vieläpä kansan omalla suostumuksella.
Todellinen ongelma on syvempi ja vakavampi: kansoilla ei ole, eikä tule olemaan, kykyä arvioida vallankäyttäjien todellista osaamista. Äänestäminen sellaisenaan ei ole toimiva keino vaativimpien ja vaikutusvaltaisimpien tehtävien täyttämiseen. Missään muussa kriittisessä tehtävässä näin ei toimittaisi. Lääkäreillä, lentäjillä ja insinööreillä on pääsykokeet, koulutus ja jatkuva arviointi. Vallankäyttäjiltä ei vaadita mitään vastaavaa.
Tämä on se vääristymä, joka pitäisi poistaa, mutta sitä ei poisteta. Ja juuri tämä sokeus on aikamme ydinpaha.
Kansat ja instituutiot näkevät seuraukset, mutta eivät reagoi. He näkevät, että vallan kahvassa on tehtäväänsä vajavaisia henkilöitä, mutta hyväksyvät sen ”järjestelmänä”. He näkevät, että päätöksiä tehdään ilman ymmärrystä pitkän aikavälin seurauksista, mutta jatkavat näytelmää. Tämä ei ole tietämättömyyttä vaan kollektiivista kieltäytymistä näkemästä ilmeistä.
Aiemmin filosofit toimivat kuninkaiden neuvonantajina. Nyt viisaus ja järki loistavat poissaolollaan. Tilalla on vallanhimo, lyhytjänteisyys ja oman edun tavoittelu. Kansan etu jää taka-alalle, joskus täysin vastakkaiseksi. Seurauksena on valtavaa tuhoa, myös oman kansan kustannuksella.
Ja kaikkein räikeintä on tämä: kansoja “viedään” 100–0. Heille myydään ajatus vallasta ja vaikutusmahdollisuuksista, vaikka todellinen valta on siirretty rakenteisiin ja henkilöille, joita ei voida aidosti arvioida eikä poistaa. Äänestys toimii rituaalina, ei korjausmekanismina.
Entä sodat? Jos kansoilta aidosti kysyttäisiin, halutaanko sotia tai varustautua sotaan tietäen, että se synnyttää vastareaktioita ja pitkäaikaista tuhoa mitä kansat todella äänestäisivät? Ja miksi tätä kysymystä ei koskaan kysytä?