Kriisit

Kriisi on väistämätön osa elämää. Murhe ei ole poikkeama vaan viipale kokonaisuutta, jonka jokainen kohtaa ennemmin tai myöhemmin. Avioero, sairaus, onnettomuus tai taloudellinen romahdus eivät ole kriisin syitä vaan sen laukaisijoita. Ne iskevät erityisesti niihin, jotka ovat rakentaneet elämänsä sen varaan, että ulkoiset rakenteet kantavat heitä.

Todellinen kriisi alkaa usein hiljaisemmin. Ihminen havahtuu siihen, että elämästä puuttuu suunta ja merkitys. Mikään ulkoinen ei enää täytä sisäistä tyhjyyttä. Tavalliset ratkaisut eivät auta. Silloin syntyy henkinen kriisi, tunne, että jokin yrittää herätä sisältä, mutta ihminen ei vielä tiedä mikä.

Kriisi ei ole sattumaa eikä rangaistus. Se on seurausta siitä, että ihminen on elänyt vieraalla tahdolla. Kun oma tahto on tyhjä, se täyttyy muiden odotuksilla, peloilla ja valinnoilla. Kriisi pysäyttää tämän. Se pakottaa katsomaan peiliin ilman selityksiä.

Kriisissä ihminen joutuu tekemään valintoja. Pelosta syntyneet teot lisäävät kärsimystä. Tietoiset ja vastuulliset teot avaavat tien eteenpäin. Negatiivinen kokemus ei ole este kehitykselle, vaan sen välttämätön vaihe. Mikään kasvu ei synny ilman murtumista.

Jälkikäteen kriisit nähdään usein käännekohtina. Hetkinä, jolloin vanha elämä päättyi ja uusi tuli mahdolliseksi. Mutta kriisin keskellä tämä ei näy. Silloin ainoa järkevä kysymys on: mitä tämä vaatii minulta nyt? Mitä voin oppia? Mitä minun on hyväksyttävä, ja mistä minun on luovuttava?

Kriisin ydin on aina henkinen.
Ulkoiset vaikeudet ovat seurausta, eivät syy. Vastuu ei ole muilla ihmisillä, olosuhteilla tai kohtalolla. Vastuu on ihmisellä itsellään. Kriisi ei kysy, pidätkö siitä. Se kysyy, oletko valmis kasvamaan.